Joulu on jo ovella.

Lauantai 20.12.2014 klo 23:27 - Kaarina

Tänään on ollut ihan ihmeen rauhallinen ja rento päivä. Kiitos siitä kuuluu Anssin äidille, joka otti Maunon ja Simeonin yökylään kotiinsa. Tuntuu ihan oudolta viettää vain kahden lapsen kanssa koko päivä. Kotona on paljon vähemmän vilskettä, vähemmän sotkua, ja enemmän aikaa siivota ja tehdä omia pienia mukavia puuhia. Myös nyt illalla kun pikkuiset ovat nukkumassa jo puoli kahdeksalta, meillä on Anssin kanssa kahdenkeskeistä aikaa. Koko päivän olemme myös voineet jutella Anssin kanssa pelkäämättä, että isommat kuuntelevat korvat höröllä mistä keskustelemme. Välillä tällainen irtiotto isommista lapsista tekee hyvää. Ja sitä mukavampaa on saada heidän kotiin taas huomenna. Rakkaita lapsia kaikki!

Tänään lapsilla alkoi joululoma. Myös Anssi on joululomalla(jos ei lasketa huomista työtehtävää). Mauno sai koulusta ensimmäisen suomalaisen todistuksen ja olo on iloinen, kun poika on selvinnyt kiitettävästi koulussa. Mauno on syksyn aikana oppinut paljon ja koulun käynti on ollut mielekästä. Välillä englanninkielen opiskelu on tuottanut tuskastumista sekä oppilaassa että vanhemmassa, mutta pänttääminen kokeisiin on kannatanut ainakin todistuksen perusteella. Uutta Maunossa on myös se, että hän on oppinut käyttämään tietokonetta ja puhelinta varsin näppärästi. Pelit eivät kiinnosta häntä, vaan huomion on saanut kartat. Google maps taitaa olla meidän tietokoneen ladatuin sivu. Kartan tutkiminen on niin mielenkiintoista, että tietokone tuntuu nykyisin olevan jatkuvasti varattu lasten toimesta. Kuka katselee karttoja, kuka muumeja ja niin edelleen. Tämän vuoksi jokaisella on päivässä rajattu tietokoneaika. Mauno saa olla arkena tunnin päivässä kartalla. Ja Simeon saa muumeja 2-3 jakson verran päivässä. Isabella saa yhden prinsessa ohjelmansa päivässä. Taisteluitta emme ole lasten kanssa selvinneet. Syksyn mittaan on tuntunut, että meidän perheessä on ainakin neljä tahtoikäistä ihmistä. Isabella 3-vuotiaan uhma, Simeonin 6-vuotiaan kiukku, Maunon 9-vuotiaan esimurkkuikä ja pisteenä iin päälle minun oma kiukkukausi. :D Riitoja ja huutoa on riittänyt. Onneksi myös sovintoja on ollut vähintään yhtä monta. :)  Onneksi Natanael ja Anssi ovat pysyneet rentoina ja tasapainoisina kaikesta melusta huolimatta! :D

Syksyllä kirjoitinkin siitä, kuinka opetan Simeonia lukemaan. Kiinnostus kirjaimiin, kirjoittamiseen ja lukemiseen on ollut niin suurta, että minun ei ole tarvinnut pakottaa Simeonia kirjan äärelle. Päin vastoin, Simeonin on täytynyt oikein pyytämällä pyytää, että lukisimme lukukirjaa useammin kuin olisin ehtinyt. Työ on tuottanut tulosta ja nyt voin sanoa, että poika lukee. Hitaasti toki vielä, mutta lukee kuitenkin. Vaikka emme ole harjoitelleet kirjoittamista yhdessä, Simeon täyttää meidän tulostuspaperit koukeroillaan. Joka päivä vähintään 20 paperia on täynnä sanoja. Paperin kulutus on huimaa. Vielä syksyllä Simeonin kirjoittamat sanat olivat päättömiä. Niissä oli vain kirjaimia perä perään ilman logiikkaa. Nyt syntyy jo luettavia sanoja ja lauseita. Myös Simeonilla alkoi joululoma eskarista. Eskari on tehnyt hyvää Simeonille. Opettaja on loistava ja lapset mukavia. Kovin ujo Simeon vielä on. Sosiaalinen leikkikoululainen Japanissa on vaihtunut ujoksi eskarilaiseksi. Ei taida olla lapsellekaan helppoa uusiin paikkoihin sopeutuminen. Mutta hyvin kaikki on silti mennyt.

Isabella on kehittynyt omaan tahtiinsa. Syksyn mittaan sanavarasto on laajentunut. Kommunikointi on helpottunut. Puheterapiassa kävimme tukiviittomakurssin. Tammikuussa jatkamme yksilöterapiaa. Isabellalla on mahdoton prinsessa kausi. Housuja hän ei suostu pukemaan ylleen vaan joka päivä valitsemme kauniin mekon. Onneksi mekkoja riittää kaapissa. :) Tämän hetken lempihahmo Disneyn prinsessoista on Prinsessa Elsa uudesta Frozen elokuvasta. Omaa tahtoa Isabellalla riittää. Toisaalta hän on hyvin omatoiminen, pukee vaatteensa näppärästi, käy suihkussa itse ja niin edelleen. Isommat pojat tuntuivat olevan Isabellan iässä paljon avuttomampia kuin Isabella nyt. Niin on tytöt ja pojat erillaisia, sanovat asiantuntijat mitä sanovat. :)

Natanael kehityy ihmeeksemme varsin nopeaan tahtiin. Taitaa olla poika meidän perheen nopein tapaus, ainakin tähän mennessä. Nyt 10-kuinen poikamme konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan. Tämä kehitys on siis meidän kokemukseen nojaten todella nopeaa, vaikka ihan yleisellä tasolla Natanaelin kehitys on ihan keskivertoa. Liikkumaan oppimisen myötä poika on hyvin tyytyväinen elämäänsä. Hän tutkii pienimmätkin kolot, järsii sähköjohtoja aina kun voi ja imuroi suuhunsa kaikki roskat ja ruuanjämät. Natanael mussukka on kunnon tutkijaiässä. Iloksemme hän viihtyy lattialla pitkiäkin aikoja ja on muutenkin iloinen poika. Toissa yönä aloitimme hänen kanssaan unikoulun. Toisin sanoen vieroitan häntä jatkuvasta yösyömisestä. Ensimmäisen yön arvosama oli 6-. Huutoa riitti kahden tunnin ajaksi. Toki silittelimme, taputtelimme, heijasimme häntä koko sen ajan, joten yksin häntä ei jätetty huutamaan kertaakaan. Okei, no, rehellisesti sanottuna, minä kyllä vetelin sikeitä sen ajan kun Anssi toimi unikoulun ohjajana. Kaikki kunnia siis Anssille. Viime yön arvosana oli 7. Kitinää riitti puoleksitoistatunniksi, mutta se ei yltänyt kertaakaan huudoksi asti. Saa nähdä, mitä ensi yö tuo tullessaan. Tavoitteena olisi, että poika nukkuisi 8-9 tuntia syömättä. Yön kokonaissaldo on hänellä toki 10-11 tunia, mutta imetän hänet kerran alkuyöstä, siinä vaiheessa kun menen itse nukkumaan.

Joulu on jo ovella. Saamme juhlia Jeesusta. Ihanaa! Kiitos teille monista paketeista ja joulukorteista. Niitä tulee vielä varmasti ensi viikollakin. Taisi myös selvitä "erään lukijan" arvoitus, kun saimme häneltä kauniin joulukortin. "Eräs lukija" on ollut blogimme ehkä ahkerin ja kannustavin kommentoija. Kovasti olemme miettineet, kuka hän on. Kiitos "eräs lukija" ja kiitos teille jokaiselle blogimme lukijalle! Kiitos kun olette rinnallakulkijoitamme.

Joulun lähestyessä tajuamme kuinka nopeasti aika on vierähtänyt Suomessa. Viisi kuukautta, kohta kuusi kuukautta on kulunut Suomeen tulostamme. Tämä aika on ollut monessa mielessä riemullista ja rikasta aikaa. Samalla ehkä henkisesti vähän rankkaakin. Vielä saamme olla ensi kesään asti Suomessa. Se jälkeen Japani kutsuu meitä jos Herra suo ja me elämme.

Hyvää joulua teille jokaiselle. Jatketaan rukousta toistemme puolesta!

7 kommenttia .

Lapsityötä Suomessa

Torstai 11.12.2014 klo 21:12 - Anssi

Japanissa HAT-Koben seurakunnassa teimme paljon lapsityötä. Nyt kotimaanjaksollakin on ollut mukavaa olla lastentapahtumissa. Donkkis Big Night on Kansanlähetyksen juniorityön tapahtuma joita järjestetään kuukausittain monilla eri paikkakunnilla.

Itse olen saanut osallistua ensimmäisiin Donkkis-iltoihini nyt joulukuussa, 4.12. Tervakoskella ja 10.12. Ryttylässä. Lapsemme olivat kyllä osallistuneet syksyn aikana jo aiempiin Donkkis-iltoihin Ryttylässä.

Sain pitää jouluaiheiset raamattuopetukset molemmissa Donkkis Big Nighteissa. Näytin opetuksen lomassa kuvia japanilaislasten esittämästä joulukuvaelmasta. Japanilaiset lapset ovat kyllä tosi söpöjä marioina, joosefeina, enkeleinä ja paimenina. Heidän esiintymisvaatteistaan tulee mieleen omat lapsuuden pyhäkoulujen joulujuhlat. Silloinkin joulukuvaelmassa näyteltiin kylpytakkeihin ja pyyhkeisiin kietoutuneina.

Donkkis Big Nightissa on raamattuopetusta tukevana osiona Ruut ja Saku- käsinukkenäytelmä. Olin saanut tehdä sitä varten opetukseen kytkeytyvät vuorosanat. Tuon käsinukke-esityksen koen kyllä tosi hyvänä välineenä kertoa tärkeitä asioita lapsille. Mutta kyllä suomalaislapset pääsääntöisesti ihan mukavasti varsinaista raamattuopetustakin kuuntelevat. Varmasti lasten joukossa oli niitäkin, joille joulun evankeliumi ei sittenkään ole niin kovin tuttu. Parikymmentä lasta oli Tervakoskella ja saman verran Ryttylässäkin.

Opetusosuuden jälkeen Donkkis-illoissa on toiminnallinen osuus. On erilaisia toimintarasteja, joissa vastaillaan raamattuvisoihin, arvataan purkissa olevien karkkien määriä, tehdään muovimukeista torneja jne. Tietenkin osallistujille tarjottiin myös hyvä iltapala, sillä illan päättyessä kello tulee kahdeksan.

Molemmilla paikkakunnilla Donkkis Big Nightien järjestämisen mahdollistaa suuri vapaaehtoisten vastuunkantajien, turvallisten aikuisten joukko. Pitkässä juoksussa paikkakunnan koululaisten ja näiden kristittyjen aikuisten välille syntyy hyvät ystävyyssuhteet. Uskon, että Donkkis-illat ovat siunaukseksi niille paikkakunnille, joissa niitä järjestetään. Ehkä Sinusta voisi tulla oman paikkakuntasi Donkkistiimin kokoaja?

1 kommentti .

Ensimmäinen adventti

Sunnuntai 30.11.2014 klo 23:04 - Kaarina

Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille!

Me kävimme laulamassa hoosiannaa Akaan kirkossa Toijalassa. Oli sydäntä sykähdyttävää viettää pitkästä aikaa ensimmäistä adventtia Suomessa. Uskon, että tulen vielä herkistymään monta kertaa joulun tilaisuuksien alla. Suomalaisessa joulussa on ne omat perinteet ja traditiot, joita en ole kuvitellut edes kaivanneeni, mutta jotka saavat mielen ailahtelemaan. Tärkeintä joulussa on tietenkin Jeesuksen juhla ja sitä voi viettää ihan missä tahansa maailmaa. Siihen ei tarvita tunnelmallisia joululauluja kirkossa eikä prameita olosuhteita. Tulihan Jeeses pimeään talliin eläinten keskelle. Siksi Jeesus voikin tulla meidän jokaisen sydämeen, meidän pimeisiin ja likaisiin sydämiimme. Ja ne sydämet Jeesus puhdistaa. :)

Palatakseni Akaalle, tämä kirkko oli todella hieno. Miten upeita kirkkoja Suomessa onkaan! Olemme kuluvan syksyn aikana käyneet useissa kirkoissa, ja osaan niistä olemme menneet  ensimmäistä kertaa. Positiiviseksi kehitykseksi olen huomannut, että lähes jokaisessa kirkossa alkaa olemaan pieni nurkkaus, oma huone tai vähintään kirjoja pieniä lapsia varten. Tämä ilahduttaa perheellisiä. Kun kierrämme eri kirkkoja, minulla on joka tapauksessa pieni jännitys, miten lapsilla menee kirkossa. Matkan aikana "koulutamme" lapsiamme ja kertaamme käyttäytymissääntöjä kirkossa oloa varten. Tosiasia kuitenkin on, että varsinkin vilkkaan 3-vuotiaan on vielä mahdotonta istua kirkonpenkissä koko pitkää jumalanpalvelusta. Isommilla pojilla kirkossa menee jo aika hyvin ja Natanael nykyisin nukkuu kirkonmenojen ajan, mikä helpottaa minua kovasti. Silti pelkään, että lapset häiritsevät liikaa tai ovat meluisia. Tämän päiväisessä kirkossa, salin kulmaan oli tuotu kerhopöytiä ja tuoleja, piirustusvälineitä, kirjoja ja pehmoelukoita. Niiden avulla lapset jaksoivat hienosti koko toimituksen ajan. Kiitos Akaalle! Salpausselän kirkossa oli pyhäkoulu jumalanpalveluksen alusta aina saarnan loppuun asti, joka oli mahtava asia. Palokassa oli lasitettu pieni huone lapsille ja myös pyhäkoulu. Ja niin edelleen. On hienoa huomata, että kirkot ovat halunneet tehdä jumalanpalveluksista kaikkien yhteisen messun. Näin lapsiperheiden on myös helpompi tulla kirkkoon pelkäämättä pahoja katseita.

Jumalanpalveluksista sen verran, että vaikka nautin kylämme Kansanlähetyksen leipäsunnuntaista suunnattomasti, opetus on rautaista ja lapsilla on aina pyhäkoulu jne, niin silti musiikillisesti tykkään käydä eniten perinteisessä jumalanpalveluksessa, hyvän kanttorin säestäessä virsiä uruilla. Olen niin vanhanaikainen , että virret kuulostavat parhaimmilta uruilla soitettuna. Tai toki muutkin soittimet saavat osallistua virsien säestykseen, mutta sen täytyy mielestäni olla klassiseen tyyliin soitettua. Toisaalta on taas hienoa, että ei olla jämähdetty pelkästään hartaaseen virsilauluun vaan ollaan otettu ylistyslauluja ja hengellisiä lauluja bandisoittimin. Näin nuoremman polvenkin on helpompi tulla jumalanpalvalukseen. Mutta koska tästä on niin monta mieltä, kuin on ihmistäkin, niin tämä on täysin makukysymys. Kaikka tavat ja tyypit ovat ihan yhtä oikein. :) Onneksi tarjonta on monipuolista monissa seurakunnissa. Enkä silti lakkaa käymästä leipäsunnuntaissa sen takia, että haluaisin virret urkusovituksilla, sillä Raamatun luku, saarna ja ehtoollinen lienevät kuitenkin ne olennaisimmat osat jumalanpalveluksessa. Tietenkään ylistystä unohtamatta.

Anssilla on ollut nyt kahdeksan päivän työputki, joten olen iloinen, että hän pitää huomisen, maanantain vapaana. Ei ole oikeasti mitään herkkua hoitaa lapsia tässä pimeydessä. Jos lapsia ei olisi, tämän pimeyden sietäminen olisi helpompaa, mutta lasten kanssa se tuntuu vaikeammalta. Lapsia täytyy yrittää viedä ulos, mutta usein käy niin, että kun olisi menossa ulos, niin on jo pilkko pimeää. Ja jos ei mene ulos koko päivänä, niin lapset hyppivät seinille. Tämä on nyt sitä valitusta, josta varoittelin jo silloin elokuussa, kun hehkutin, miten ihanaa Suomessa on. :D Vaikka monet teistä inhoavatkin lunta, niin me rukoilemme joka ainoa päivä, että Jumala lähettäisi lumisateen tänne. Ne kerrat kun täällä on ollut jo lunta (ennen kuin se suli pois), niin elämä tuntui ihan toiselta. Lumi antaa valoa, se tuntuu ihanalta, lumessa voi leikkiä, ja oma mielialakin on heti paljon parempi. Tai jos ei lunta tule, niin tulisi edes aurinko. Aurinkoa ei ollakaan tavattu moneen viikkoon.

No ei auta valittaa enempää, että ei tule ihan kauheita kommentteja teiltä tuonne kommentti osastoon. Syömme tehostetusti monivitamiineja joka iikka, käytämme sähköä valoihin tuhottomasti ja poltamme kynttilöitä ja takkaa. Ja onhan joulu sentään jo melkein ovella. Ulkona kävellessä näkee ihmisten pihoilla valosarjoja ja ikkunoissa kynttelikköjä. Se on jo iso juttu se. Ja te ihmiset, jotka tosiaan laitatte ulkovaloja puihin ja pihoihin, niin uskokaa tai älkää, ne piristävät kummasti ohikulkijaa ja lenkkeilijää. Minä ainakin pimeällä lenkkeillessäni ihastelen jokaista valaistua kotia. Vielä olisi ihanampaa, jos pääsisi kurkistamaan ikkunoista sisään, mutta 90 prosenttia ihmisistä käyttää sälekaihtimia. Ihan fiksua varmasti, niin saa olla kotona rauhassa ilman, että joku tuijottaa sisään. Me emme valitettavasti osaa käyttää juurikaan sälekaihtimia(paitsi yöllä), joten kaikki ohikulkijat varmasti näkevät sisälle kotiimme. Tervetuloa kurkkimaan, emme pahastu! :D

Terveisiä kaikille! Ollaan kuulolla!

6 kommenttia .

Kaarinankin kuulumisia pitkästä aikaa

Maanantai 24.11.2014 klo 9:19 - Kaarina

Kirjoitin tämän blogin viime yönä, mutta pääsin julkaisemaan sen vasta nyt aamulla kotisivujen huoltokatkoksen takia. Muta tässä se nyt on.

Kello käy kohta kahtatoista yöllä. Odotan Anssia kotiin saapuvaksi Jyväskylästä minä hetkellä hyvänsä enkä osaa käydä nukkumaan ennen sitä. Anssin paluuta odotellessa kirjoitan nyt blogiin.

On iloinen mieli kun lumi on saapunut meille pimeään marraskuuhun. Suomen pimeys on mykistyttävän pimeää varsinkin täällä maalla. Japanissa olen tottunut pimeydestä huolimatta katuvaoihin, myymälöiden kirkkaisiin loistevaloihin jne, joten en ole muistanutkaan kuinka pimeää täällä voi olla. Toisaalta Suomessa pystyy kirkkaalla säällä näkemään tähtiä ja tähtikuvioita. Tähtitaivaskin on aika kaunis! Japanissa tuli harvoin tähtiä tiirailtua, kun kaupungin valot estivät tähtiin tuijottelun. Tosin nyt on pilvistä säätä kyllä riittänyt Suomessa. En oikein muistakaan, milloin aurinko olisi paistanut. Japanissa totuin siihen, että aurinko paistaa talvellakin lähes joka päivä. Tämä ei siis ole mitään valitusta. Hämmästälyä pikemminkin. Mutta kaiken kaikkiaan lumi on ihana elementti, kun se tuo valoa ja kirkkautta pimeyteen. Nyt vaan rukoilemme, että lunta tulisi lisää ja isää, niin että se säilyisi koko pitkän talven ajan! Että pojat pääsisivät hiihtämään, luistelemaan ja leikkimään lumessa. Ja että lapset pääsisivät ottamaan lumikylpyjä saunomisen välissä. Ihanaa eksotiikkaa!

Meidän autoreppanamme ei kyllä taida välittää pakkasista. Sen puhallin toimii hyvin satunnaisesti. Ilman puhallinta pärjää aika hyvin. Autossa on kieltämättä kylmää, mutta ei vielä liian kylmää. Ongelma tulee siinä vaiheessa, kun auton etuikkuna huurustuu täysin, eikä puhallin puhalla huurua pois. Yhtenä iltana ajelimme lumisella autollamme pitkin kylää etsimässä serkkutyttöä, niin näkyvyys oli melkein nolla. Kaikki ikkunat olivat lumessa tai huurussa. Pienen pienestä reiästä näin tielle, jolla ajoin. Onneksi löysimme pienen serkun ja automme sai jälleen kerran toimia "pelastavana enkelinä". Ei mikään turha auto siis!


Lapset ovat voineet hyvin ja paksusti. Olemme ehkä saaneet Japanista jonkin super-vastustuskyvyn, kun syksy on mennyt ilman yhtään räkäistä nenää tai kuumeista otsaa. Japanissa niitä flunssia ja vähän tujumpiakin tauteja riitti joka sormelle. Kyllä tästä terveydestä osaa olla kiitollinen näin terveenäkin, kun tietää mitä se on olla itse sairaana tai hoitaa muita sairaita. Kiitollinen mieli siis! Ja tokihan meillä on vielä reilu puoli vuotta aikaa sairastaa suomalaisia bakteereja ja viruksia, joten en tuudittaudu tähän terveen olotilaan.

Eilen saimme viettää rakkaan isäni 70-vuotis juhlia. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen koko meidän klaani kokoontui täysimääräisenä koolle. Kaikki äidin ja isän lapset, vävyt, miniät ja lastenlapset. Äidin ja isän lisäksi siis 7 lasta, 5 puolisoa ja 14 lastenlasta. Etukäteen olimme ohjeistaneet kaikkia, että jopa kipeänä pitää tulla paikalle. Edes siihen yhteisvalokuvaan. Oksennustauti sai olla poikkeus, jolloin ei olisi tarvinut tulla paikalle. Kaikeksi onneksi, olimme kaikki enemmän tai vähemmän hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja saatoimme juhlistaa isää täydestä sydämestäme. Me rakastamme sisarusten kanssa laulamista ja lauloimme ja yhä vaan lauloimme isälle lauluja. Yksi, kaksi ja neliäänisestikin. Ah kuinka se olikaan sydäntä pakahduttavaa. Tomio-veljeni oli myös tehnyt valokuvaesityksen isästä. On tuo isä vaan niin rakas! Huomenna isä ja äiti lähtevät Japaniin. Äiti komeksi kuukaudeksi ja isä kesään asti. Elämä on tulemista ja lähtemistä.

Kuten Anssi kertoi aiemmassa tekstissään, niin sain vähän aikaa sitten tehdä parin päivän sijaisuuden Hyvinkään musiikkiopistossa. Opetin pianonsoittoa lapsille ja nuorille. Ette uskokaan, kuinka riemastuttavaa tuo opettaminen oli. Välillä olin ihan fiiliksissä, kun sain oppilaan kanssa yhdessä miettiä kappaleen nyansseja, tai kun sain kertoa Bachin mertariteoksista jne... Ja olihan tämä mukavaa vaihtelua normaaliarkeen. Hyvä oli  myös vähän tehdä päivitystä, missä nykyisin mennään musiikkioppilaitoksissa. Ammatillisessa mielessä kokemus oli siis hyvä. Voisimpa tehdä lisääkin sijaisuuksia, jos vaan pyydettäisiin ja lapsilla olisi jokin hoitopaikka. Tällä kertaahan Anssi kiltisti hoiti kaksi päivää lapsiamme laiminlyöden omia töitään. Hups! Älkää kertoko tätä vaan työnantajallemme. Vitsi, vitsi! :D Anssillahan on noita pitämättömiä vapaapäiviä vielä jäljellä, joten muutama tuollainen vapaapäivä kuitataan niillä oikein hyvin. :D

Meidän perheessä ei ole televisiota. Olen päässyt kuitenkin "telkkarin" makuun täällä, kun Yle Areena näyttää mukavia sarjoja viikottain. Japaniin asti Areena näyttää vain hyvin rajoitetun määrän ohjelmia, lähinnä joitain dokumentteja ja uutisia tms. Sarjat ja muut sellaiset ovat yleensä katseltavissa vain kotimaassa. Nyt olen "jäänyt koukkuun" muun muassa uuteen sairaala sarjaan nimeltä "Syke". Melkoista draamaa ja sairastapauksia traumapolilla. Vanha suosiki "Downton Abby" on myös suoraan klikkauksen takana. Aikaisemmin kun olen odottanut kiltisti, että ystäväni lähettää dvd:nä edellisen tuotantokauden jaksot. Nyt pääsen seuraamaan tätä kartanosarjaa samalla sykkelllä kuin muutkin suomalaiset. Uutena ihastuksena on "Hakekaa kätilöt"-sarja, joka on pyörinyt jo useamman tuotantokauden, mutta josta pääsin nauttimaan vasta nyt. Ostin äidille Japaniin joululahjaksi kirjan, jonka pohjalta kyseinen sarja on tehty, lisäksi ostin hänelle 2.tuotantokauden dvd:t. Luulisin, että äitikin pitää tuosta sarjasta. Olisin kyllä halunut nuo jutut itselleni, mutta ehkä sitten voin ostaa itselleni ne joulun jälkeen tai jotain... :)

Nyt Anssi tuli. Kolme puoli tuntia tällä kelillä Jyväskylästä Ryttylään. Ei mikään mukava ajomatka, mutta itse Jyväskylän työtehtävä taisi olla ihan mielekäs. Hyviä öitä sinne!

 

 

 

3 kommenttia .

Innostavia lähetystilaisuuksia

Keskiviikko 19.11.2014 klo 14:50 - Anssi

Viime viikon lauantaina kävimme esittelemässä työkausiraporttimme Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen liittohallitukselle, siis työnantajallemme. Oli jännittävää saada ikään kuin "virallinen" palaute Japanissa viettämistä vuosistamme. Palautteen saaminen on aina tärkeää ja iloksemme palaute oli erittäin rohkaisevaa ja kannustavaa. Tämän jälkeen on mukava jatkaa toisen työkauden valmisteluja.

Sunnuntaina saarnasin oikein tutussa seurakunnassa, Salpausselässä. Kirkossa oli varsin paljon väkeä, myös lapsiperheitä. Jumalanpalveluksen jälkeisessä lähetystilaisuudessakin oli paljon ihmisiä, jotkut tulivat pelkästään tuohon tilaisuuteen. Päivä muodostui hyvin monien tuttujen, ystävien ja rakkaiden ihmisten tapaamisen hetkeksi.

Maanantai-iltana olin taas Lahdessa puhumassa, tällä kertaa Opkon ja KL:n nuorten aikuisten illassa, jossa vietettiin japanilaista iltaa. Ilokseni Lahdessa on tänäkin päivänä lähetystyöstä innostunut kristittyjen nuorten aikuisten joukko, tilaisuuden väkimäärä oli noin 20 henkeä. Samantyyppistä oli tuo toiminta 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, jolloin olin itse mukana.

Tiistaina suuntasin Keravalle, jossa vierailin aamupäivällä Keravan Katupappilassa. Katupappila oli täynnä kiinnostuneita kuuntelijoita, jotka tekivät minulle hyvin paljon kysymyksiä. Itse asiassa lähetystilaisuuksissa vastaantulevien kysymysten kautta pystyy ehkä parhaiten kertomaan Japanin lähetystyöstä. Itselle selvät asiat eivät ole kuulijalle välttämättä itsestään selviä.

Iltapäivällä oli perinteisempi lähetyspiiri Keravan seurakuntakeskuksessa. Osallistujajoukko oli varsin iäkästä, vuosikymmenten ajan sydämen pohjasta lähetystyölle omistautunutta väkeä. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja täynnä yhteyden kokemusta.

Muutakin elämäämme on mahtunut kuin lähetystilaisuuksia. Olin viime viikolla Hyvinkäällä mielenkiintoisessa Lapset Lähetystyössä- koulutuksessa. Kaarinalle tuli viime viikolla yllättäen kutsu pianonsoiton opettajan sijaisuuteen Hyvinkään musiikkiopistolle, jonne hän menikin torstaiksi ja perjantaiksi. Oman ammatin harjoittaminen teki hyvää Kaarinalle. Sillä välin minä pärjäsin pitkät päivät Natanaelin kanssa äidinmaidon korvikkeilla. Natanael on jo yhdeksän kuukauden ikäinen ja harjoittelee konttausta!

1 kommentti .

Lumenvalkoisia ajatuksia seurakuntavaalien alla

Torstai 6.11.2014 klo 14:47 - Anssi

Tätä kirjoitettaessa ulkona pyryttää jotakin valkoista. Kauan odotettu lumisade, tai ainakin räntäsade, on saapunut. Muistelen, että ruotsalaisuuden päivänä on usein ollut tällaista keliä. Syksy on mielestäni edennyt aika normaalia vauhtia. Eiköhän me vielä valkoinen joulu saada, vaikka tämänpäiväinen lumentulo ei olekaan vielä lopullista.

Meidän perheen arki on tasaisen hengästyttävää. Tuntuu, että niinäkin päivinä, kun ei mitään erikoista ole sovittu, riittää puuhaa. Tiskikone jyllää noin kolme kertaa päivässä, samoin pyykkikone. Natanaelin nukutukset, Isabellan ulkoilutukset, Simeonin leikkikouluun viennit, Maunon kotitehtävät, lasten harrastukset ja menot sekä monet muut rutiinit, niistä on meidän päivät tehty.

Tässä elämänvaiheessa, kun kotona on neljä alle 10-vuotiasta lasta, ei tuntuisi väärältä vaikka valtio maksaisi kahdelle vanhemmalle täyttä palkkaa perhe-elämän pyörittämisestä. Niille perheille, joissa on kuusi tai seitsemän lasta, soisi maksettavan isompaa palkkaluokkaa.

Jotenkin sitä tässäkin elämäntilanteessa silti venyy moneen muuhunkin kuin arkielämän ylläpitoon. Esimerkiksi nyt viimeisen parin viikon sisällä olemme vierailleet monissa kyläpaikoissa ja ottaneet useita vieraita vastaan. Kaarina on ehtinyt käydä Lumikuningatar-baletissa Helsingissä. Pärjäsin muuten Natanaelin kanssa hienosti eka kertaa pitkän ajan korvikemaitopullolla. Kaarina on myös käynyt harjoittelemassa pianokappaleita, sillä huomenna hänellä on keikka Lahdessa

Itse olin viime viikolla Espoon seurakuntien toritapahtumassa sekä Lahdessa Kohtaamispaikan leirin lähetystilaisuudessa. Lisäksi olen istunut palavereissa ja koulutuksissa Ryttylässä. Poliisilla käytiin koko perhe passiasioita hoitamassa. Pian saadaan uudet viiden vuoden passit, joten pärjätään niillä uuden työkauden yli. Tämä oli ensimmäinen konkreettinen toimenpide uutta työkautta ajatellen. Seurakuntavierailujen lisäksi vähitellen alkavat siis myös Japaniin lähtöön liittyvät valmistelut. Sen vuoksi innolla seuraamme lähettitovereiden blogeja yms. informaatioita, joista selviää mitkä tuulet Japanin työalalla puhaltavat.

On kiitollinen olo siitä, että saa olla Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen työntekijänä. Koemme, että työnantaja luottaen arvostaa lähetystyöntekijöitä antaen elintilaa ja vastuuta sopivassa suhteessa. Tunnen, että kotimaanjaksolla on uusi lehti kääntymässä. Edessä on puhtaanvalkoinen, sanoisinko lumenvalkoinen paperi. Aika näyttää millaisia merkkejä sille piirtyy. Jumalan uutta luova toiminta on todellisuutta jo tässä armon ajassa. "Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa?" (Jes. 43:19)

Eiköhän mennä näissä uuden toivon näköaloissa seurakuntavaalien vaaliuurnille tulevana sunnuntaina 9.11.!

1 kommentti .

Syksy synkkenee

Keskiviikko 29.10.2014 klo 16:48 - Anssi

On sykähdyttävää kokea pitkästä aikaa pohjoisten leveyspiirien valoilmiöitä. Saapuessamme heinäkuun alussa Suomeen oli ihanan valkoisia öitä. Sitten syyskuussa päivä ja yö olivat suunnilleen samanmittaiset. Sellaistahan se oli Japanissakin ympäri vuoden. Nyt, varsinkin pilvisinä päivinä, on tuntunut siltä että päivän valoisa aika on supistunut ihan radikaalisti. Mitähän tässä vielä on edessä, kun alati pimenevää aikaa on kalenterin mukaan vielä lähes kaksi kuukautta. Jouluna täytyy olla tosi pimeää. Vaikka vähän hirvittää tämä valon loppuminen, on kuitenkin mahtavaa kokea suomalainen joulu taas pitkästä aikaa.

Nyt taas ymmärtää, mistä kaikesta vältyimme Japanissa asuessamme. Siellä oli valoisaa ulkoiluaikaa talvellakin. Suomen syksyn tihkusateiden keskellä kaipaa myös Japanin talven kuivuutta. Lapsille oli helppo pukea ulkoiluvaatteet talvellakin. Täällä Suomessa on vähän joka päivä arpomista, mitä laittaisi lapsille päälle. Välillä oli jo pakkaskelejä ja Natanael nukkui päiväunia paksusti topattuna vaunuissa. Tällä viikolla lämpömittari on kohonnut taas 10 asteeseen, joten päiväunivaatetusta on pitänyt vähentää kovasti.

Tämän viikon lämpimyydestä johtuen olemme lähettäneet pojat kouluun vähän kevennetyissä varusteissa. Simeon meni jopa ilman hanskoja, mutta opettajat olivat arvioineet tilanteen toisin ja pukeneet koulun käsineet pojalle. Myös hävinnyt pipo oli korvattu koulun pipolla. Hyvä kun koululaisista huolehditaan.

Lämmin viikko on hieman haitannut tulenteko-harrastustani. Viime viikon pakkasaamuina oli ihana tökätä takkaan tulet ja nauttia leviävästä lämmöstä sekä palavan puun tuoksusta. Tällä viikolla asunnon sisällä on ollut lähes hiostavaa, joten en ole oikein voinut polttaa tulia takassa. Näillä keleillä 67 neliön asunto näyttää pysyvän 22-asteisena kuin itsestään, vaikka sähköpattereita emme ole kytkeneet päälle. Lämpöä asuntoomme tuottaa kylpyhuoneen lattialämmitys sekä kodinkoneiden ja hehkulamppujen hukkaenergia. Mukaan on laskettava myös kuuden ihmisen kehoista vapautuva lämpöenergia. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että asuntomme eristystyöt on aikanaan hoidettu kiitettävästi. Huonosti eristetyttyjen japanilaisten asuntojen lämpötilat seurailevat paljon selvemmin ulkolämpötilan muutoksia.

Syksyinen luonto alkaa näyttää jo aika kuolleelta kun koivujen lehdet ovat tippuneet. Pihan ruohosipuli on vielä kestänyt vihreänä, muuten syksyn sato on korjattu. Suppilovahveroita pitäisi vielä päästä poimimaan ennen lumien tuloa. Simeon rukoilee joka ilta, että pian saataisiin lunta. Nyt on nastatkin jo auton alla, joten sen puolesta lumisade sopisi minullekin. Lumisade toisi myös sitä kaivattua valkeutta tähän syksyn sykkyyteen.

Kommentoi kirjoitusta.

Koululaisten syyslomaviikko

Maanantai 20.10.2014 klo 14:02 - Anssi

Tänään koitti taas tavallinen arki lapsiperheessä, sillä syysloma on päättynyt ja lapset riensivät kouluun, esikouluun ja päiväkerhoon. Mauno sai tänään takaisin ennen syyslomaa tehdyn äidinkielen kokeen, josta tuli kiitettävät arvosanat. Suomen kieli siis sujuu iloksemme hyvin, vaikka Mauno viettikin kaksi ensimmäistä kouluvuotta japaninkielisessä koulussa.

Kertoilenpa sitten kuulumisia syyslomaviikolta. Maanantaina emme päässeet vielä toteuttamaan suunniteltua Hämeen linnaan menoa, sillä maanantaina linnamuseo oli kiinni. Onneksi tajusimme tarkistaa asian netistä ennen sinne menoa. Linnareissun sijasta kävimme aamupäivällä sienessä ja saimme lyhyessä ajassa korillisen suppilovahveroita. Iltapäivällä kiipesimme Ryttylän "rukousvuorelle", jonka oikea nimi taitaa olla Someronvuori. Sillä reissulla paistoimme makkaraa.

Tiistaina menimme sitten Hämeenlinnaan. Aamupäivällä oli ohjelmassa kaupungin keskustaan tutustumista. Kävimme mm. Hämeenlinnan kirkossa sekä ruokapaikassa. Iltapäivällä seikkailimme sitten keskiaikaisessa Hämeen linnassa, jossa saimme tehdä koululaisille suunnatun visailun. Kaarinan mielestä Hämeen linna oli pienempi kuin hän oli muistellut. Turun linnaan pitäisi seuraavaksi päästä.

Keskiviikkona oli kotipäivä. Sain tehtyä erän kuivattuja omenoita hyötykasvikuivurilla. Leikkasin myös ruohon ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen. Ruohonleikkuri silppusi hienosti kuivat koivunlehdet. Eipähän tarvitse haravoida ja pihakin saa luonnollista lannoitetta silppuuntuneista lehdistä. Kaarina ja lapset olivat tällä välin Kaarinan siskon perheen luona elokuvaillassa.

Torstaina kävin varaamassa ajan auton nastarenkaiden vaihtoa varten. Kävin myös kolmen isomman lapsen kanssa Riihimäen arvokkaimmassa luontokohteessa, Hatlamminsuon virkistysalueella. Retkeilyalueen nuotiopaikalla oli syyslomaviikolla tunkua, joukossa oli myös Riihimäen varuskunnan väkeä. Kaarina ja Natanael viettivät osan torstaista vauvojen tapaamisessa.

Perjantaina menimme Porvooseen. 55-tien varressa mainostettiin isosti Askolan hiidenkirnuja, joten pitihän siellä poiketa. Paikka on hieno ja sää oli kauniin kirpeä. Hiidenkirnujen keräämä sadevesi oli yöpakkasten jäljiltä jäässä. Porvoossa näimme mm. jokivarren komeat rakennukset ja laivat sekä tuomiokirkon. Vanhassa kaupungissa shoppailtiin pikku putiikeissa. Hieno paikka tuo Porvoo!

Lauantaina pidimme siivouspäivän, vaikka meidän huushollissa uutta siivottavaa tuntuu tulevan vähintään samaa tahtia kuin vanhat sotkut tulevat siivotuiksi. Mukavaa kuitenkin olla välillä ihan vain kotona. Sunnuntaina osallistuimme sitten lähetyskeskuksen leipäsunnuntai-jumalanpalvelukseen. Neljä edeltävää sunnuntaita olimmekin viettäneet lähettävien seurakuntien tilaisuuksissa.

Meillä siis monipuolinen ja kiva syyslomaviikko takana. Hyvää syyslomaa niille, jotka viettävät sitä parhaillaan!

Kommentoi kirjoitusta.

Hausga blogikirjoitus

Sunnuntai 12.10.2014 klo 22:53 - Anssi

Kaarina on vaatinut koko päivän, että kirjoittaisin hauskan blogikirjoituksen. Hauskoja sattumuksia kyllä mahtuu meidän perheen elämään. Välillä tuntuu, että meidän olohuoneesta voisi näyttää tosi-TV:tä, jonka viihdettä rakastava Suomen kansa ottaisi varmasti ilolla vastaan.

Aloitetaan Isabellasta, joka tänään koetteli hermojamme Hirvensalmen kirkon jumalanpalveluksessa ja lähetystilaisuudessa. Tänään ei auttanut sisu-pastilleilla lahjominenkaan, ainut mikä auttoi oli seurakuntasalista ulos kantaminen. Tuo sisu-pastillihomma on mennyt meillä vähän vitsiksi, sillä Isabella on syötävän hurmaava kun alkaa tinkimään. Ehdotettaessa, että "otetaanpa yhdet sisut", Isabella nostaa molempien käsien peukalot ja etusormet ylös ja sanoo ponnekkaasti: "kaksi". Kukapa tuollaiselle tinkijälle mitään mahtaa. Välillä vedätin tyttöä ja sanoin, että otetaanpa kolme sisua, johon Isabella vaati totutulla tyylillä: "kaksi". Nykyään kolmella juksaaminen ei enää onnistu, kun hän on vihdoin tajunnut täyttäneensä kolme vuotta. Ikää kysyttäessä käsimerkit menevät keskisormi, nimetön, pikkurilli - linjalla ihan oikein, mutta suusta tulla tupsahtaa vanha tuttu "kaksi". Kyllä on syytä mennä pian alkavaan "Pikku-Röllin puheterapiaan", jossa opiskellaan muiden hitaiden puhujien kanssa sanoja ja tukiviittomia. Kunhan vain eivät opettaisi siellä mitään "sisut tänne!" - käsimerkkejä.

Simeon iloitsi Hirvensalmen kirkon "salakäytävistä". Jumalanpalveluksen päätyttyä hän ehdotti: "Oikaistaan seurakuntatalolle katiskan kautta". "Tarkoitit varmaan sakastia", oikaisin. Katiskasta puheen ollen, kesällä ollessamme mökillä Simeon aina ehdotti, että "mennään rantaan tarkistamaan, onko kukkaroihin uinut kalaa". Kukkaron ja katiskan eron nuorimies on sittemmin alkanut erottamaan, alettuaan tienata sukulaisilta euron kolikoita jokaista tippuvaa maitohammasta kohti. Eilen heilumisen aloittanut hammaskin on jo Simeonin mielissä realisoitu käteiseksi.

Esikoisestamme Maunosta on vaikea sanoa mitään vitsikästä, sillä hän ei omien sanojensa mukaan "kestä sitä kun isi on niin huumorintajuinen". Tänään Maunon suurin stressin aiheuttaja oli pelko siitä, että maantien varteen sijoitetut peltipoliisit eli "telkän pöntöt" ottaa isistä kuvan. Hiljattain mummo oli saanut kuudenkympin alueella peltipoliisilta sakot, mikä on lisännyt pelkoa. Maunon mielestä automatkaa pitäisi tehdä vakavamielisesti eikä iloisesti jutustellen, koska silloin on suurempi riski tehdä ajovirheitä. Pojassahan on ainesta poliisiksi, siinä hommassa kun pitää syynätä iloisten seurueiden matkantekoa. Vielä kerron Maunolta yhden hienon oivalluksen. Kaarina kyseli, että "haluaisitko sinäkin viikkorahaa, kun Simeon on saanut noita hammasrahoja?" Mauno siihen, että "jos saisin viikkorahaa, saattaisin tulla rikkaaksi ja unohtaa Jeesuksen". Hyvin on mennyt oppi perille lähetyssaarnaajaperheessä. Tosin yhdeksänvuotiaan esikoisen kohdalla säästetyt viikkorahat hukkuvat kolmevuotiaan "herkkupyllyn" sisujen ostoon ja kuusivuotiaan hammasrahastoon. Kunhan vain Simeon Armas ei alkaisi tiputtelemaan kavereidenkin hampaita tienestien toivossa. Isän isän isän veli Armas Savonen kun oli muinoin kova "turpaan tirskauttelija".

Meidän perheen vauhdikasta elämää seuranneet lähimmäiset ovat rohkaisseet, että pojat ovat sitten murrosiässä "niin helppoja" kasvatettavia. Saa nähdä selviänkö noihin auvoisiin vuosiin asti ilman verenpainelääkitystä.

3 kommenttia .

Männikkömetsät ja rantojen raidat

Sunnuntai 5.10.2014 klo 21:09 - Anssi

Kirjoituksen otsikko viittaa maakuntalauluun eli siihen, että olemme jatkaneet vierailuja Keski-Suomessa. Siellä meillä on useita lähettäviä seurakuntia. Keskiviikkona matkustin aikaisin aamulla Äänekoskelle, joka on Ryttylästä käsin kaukaisin seurakuntamme. Koska ensimmäiset tilaisuudet alkoivat jo yhdeksältä, starttasin varmuuden vuoksi Ryttylästä jo klo 4.15.

Äänekoskella tapasin Keskuskoulun kaikki kolmasluokkalaiset, lähes sata oppilasta. Oppilaat tulivat neljässä ryhmässä kirkolle, kaksi ryhmää keskiviikkona ja kaksi ryhmää torstaina. Oli kyllä todella mukavaa pitää lähetysoppitunnit, kun oli niin aktiivinen ja osallistuva kuulijakunta. Puettiinpa joku oppilaista kesäkimonoonkin.

Keskiviikkoiltana oli lähetystilaisuus Suolahden kirkolla. Alueen lähetysväen innostus ja uskollisuus oli puhuttelevaa. Suolahtelaisten lisäksi paikalle saapui pikkubussilla lähetysrenkaamme väkeä Konnevedeltä, yhteensä 13 innokasta lähetysaktiivia.

Torstaina iltapäivällä vierailin vielä Äänekosken seurakunnan avointen ovien tilassa, "olkkarissa", jonka väelle myös kerroin Japanin lähetystyöstä. Virallisten vierailujen lisäksi ehdin vierailulle eräiden ystävien luo. Kummieni luona majoituin. Vaikka olenkin varttunut Lahdessa, passissani lukee edelleen syntymäpaikan kohdalla Äänekoski, jossa olen asunut neljä ensimmäistä elinvuottani. Kaupunki on minulle käytännössä vieras, mutta ihmeellistä tuttuuden tunnetta siinä kuitenkin on. Monet ystävät lähettivät isälle ja äidille terveisiä.

Tänään sunnuntaina koko perheemme matka vei Kuhmoisiin. Tässä seurakunnassa kävimme edellisen kerran helmikuussa 2010, juuri viikko ennen Japaniin lähtöä. Kuhmoisissa saarnasin mikkelinpäivän perhemessussa. Lauloimme myös koko perheenä saarnan jälkeen "shu ware wo aisu" eli "Jeesus mua rakastaa". Jumalanpalveluksen jälkeisessä tilaisuudessa nautimme herkullisen keittolounaan ja kerroimme HAT-Koben työstä. Yhdeksi kiirehdimme sitten lähetystilaisuuteen Päijälän rukoushuoneelle. Siellä vietettiin elonkorjuujuhlaa, jonka lähetyshuutokaupassa Simeon huusi meille laatikollisen suppilovahveroita. Kuhmoisten ja Päijälän väen ystävällisyys ja vieraanvaraisuus lämmittävät sydäntä. On mukava jatkaa vierailuja tuossa seurakunnassa vielä tämän viikon keskiviikkona.

Jotta elämä ei olisi pelkkiä lähetystilaisuuksia, saimme eilen lauantaivieraiksi kaksi japanilaista. Molemmat ovat HAT-Koben seurakunnan suomipiiriläisiä. Toinen heistä on viettänyt kolme kuukautta Helsingissä suomen kieltä opiskellen, toinen taas tekee Helsingissä vapaaehtoistöitä. Hänen puolivuotinen Suomen reissunsa kestää helmikuulle asti. Saimme heidän vierailustaan lisää sytykkeitä seurakuntavierailujen lähetystilaisuuksiin. Simeon nimittäin pisti vieraamme lujille, tiedustelemalla uskovatko nämä Jeesukseen. Heidän vastauksensa "joo, vähän" ei kelvannut Simeonille, jonka mielestä kysymykseen voi vastata vain kyllä tai ei. Simeonin haastattelun jälkeen sain käydä heidän kanssaan mielenkiintoisen keskustelun. Jeesuksen ainutlaatuisuus ei ole vielä auennut näille ihmisille. Jatketaan rukousta heidänkin puolestaan.

Lähetyksen ystävien kohtaamiset seurakuntavierailuilla ja japanilaisten kohtaamiset täällä kotimaassa vahvistavat Japanin lähetystyön kutsumustamme. Rikasta ja vivahteikasta elämää tämä kotimaanjaksokin.

2 kommenttia .

Kotimaanjakson arkea

Sunnuntai 28.9.2014 klo 21:22 - Kaarina

Heipä hei!

Tässä taas pitkästä aikaa tietokoneella. Mihin nuo päivät oikein valuvatkaan, kun syyskuukin loppuu kohta.

Tämä viikko on mennyt mukavan nopeasti monenlaista touhuten. Anssi oli tiistaista keskiviikkoon Jyväskylässä kertomassa lähetystyöstä lapsille, nuorille ja vähän vanhemmillekin. Rekvisiitaakin hänellä oli mukana, joten nuoret saivat vastata ainakin Japani-visaan ja ilmeisesti maistella jotain japanilaistyyppistä naposteltavaa jne. En kyllä ole sen tarkemmin Anssilta kysellyt noista "oppitunneista", joten kertokoon niistä itse, jos haluaa. Koti oli Anssin lähdettyä kuin pommin jäljiltä. Täydellinen läävä. Ei siis Anssin jäljiltä, vaan meidän kaikkien toimesta koti oli melkoisessa kaaoksessa. Koska torstaina oli määrä pitää Isabellan pienet juhlat minun sukulaisilleni, äiti ystävällisesti otti pariksi tunniksi lapset hoteisiinsa. Sillä aikaa minä puunasin ja järjestelin kotia kuin vimmattu ja pian koti alkoi näyttää jo aivan toiselta.

Torstaina Anssin äiti tuli kylään ja ulkoilutti Isabellaa ja Simeonia. Hänestä oli iso apu, ja sain leipoa rauhassa kakun ja teihdä makizushia. Kaikkiaan on kyllä kiitollinen olo noista mummoista, jotka ovat auttaneet meitä tällä viikolla. Ei pidä kyllä liiaksi tottua tuohon hoitoapuun, sillä ensi vuodesta alkaen meidän on tultava taas toimeen ilman isovanhempien tukea.

Isabellan juhlat saatiin kunnialla päätökseen, vaikka suurin osa vaaleanpunaisista koristeista unohtuikin virittää paikalleen. No onpahan sitten tallessa seuraavia Isabellan juhlia varten, jotka järjestetään Anssin sukulaisille... Emme me yleensä pidä kaksia eri juhlia samalle tytölle samana vuonna, mutta meidän koti on sen verran pieni, että helpompi kutsua pieni joukko kerrallaan. Joten ensi kuussa yritetään uudestaan ja uudet makizushit loihditaan pöytään. Mitäköhän Anssin sukulaiset tykkää sushista?

Eilen saimme viettää mukavan päivän Espoossa ja tapasimme 4-vuotista kummipoikaamme toista kertaa elämässamme. Koemme olevamme himan huonoja kummeja kummilapsillemme, kun emme voi millään tavata näitä lapsia Japanissa ollessamme. Yhteydenpito on siis jäänyt syntymäpäivä- ja joululahjoihin ja rukoukseen. Nyt Suomen jaksollamme pyrimme käymään jokaisen kummilapsemme kotona. Vielä on kolme kummilasta tapaamatta.

Tänään oli vuorossa Hameenlinnassa yhteyden keidas-tilaisuus Hämeen Kansanlähetyksen tiloissa. Esittelimme työtämme Japanissa sekä Anssi piti Raamattuopetuksen. Minä säestin laulut. Oli todella mukava tavata Hämeen Kansanlähetyksen lähettäjiä!

Huomenna aloitan lukukoulun, jossa on yksi oppilas, Simeon. Aion opettaa hänet lukemaan tänä vuonna(jos yhteistyömme vaan mitenkään toimii). Olen käytännössä opettanut Maunonkin aikoinaan lukemaan, joten jos Maunokin oppi lukemaan, niin miksi ei Simeonkin. :) Simeonin olisi tarkoitus, niin kuin Maunonkin, aloittaa kansainvälinen koulu Japaniin palattuamme. Tai aloittaa siinä tapauksessa, että hän läpäisee testit. Kouluun hyväksymistä auttaa, jos lapsi osaa lukea (ja kirjoittaa) edes omaa äidinkieltään. Kouluhan itsessään on englanninkielinen, mutta ilmeisesti vaatimuksiin kuuluu ainakin tuo lukutaito. Englantiahan nuo meidän pojat eivät osaa, joten he tulevat saamaan uudessa koulussaan tukiopetusta tuossa kielessä. Tämä on muuten kesto ruokousaiheeni, että pojat sopeutuisivat Japanissa uuteen englanninkieliseen kouluunsa ja oppisivat hyvin myös uuden kielen. Uskon, että alku tulee olemaan englantia taitamattomille pojille varsin hankala. Etenkin kun Maunoin on jo 10-vuotias aloittaessaan kansainvälisen koulun. Onneksi Maunolla on nyt kolmannella luokalla täällä Suomessa alkanut englanninkieli, joten se tulee hieman tutuksi tämän vuoden aikana. Ja Simeonkin on oppinut vähintäänkin yhtä paljon englantia kuin Mauno kuunnellessaan meidän läksyjen tankkausta. :)

Japanilaiseen kouluun palaaminen ei siis tule kyseeseen ainakaan Maunon kohdalla, sillä yhdenkin vuoden poissa olo tiputtaa lapsen koulusysteemistä pois. Pitkälti noiden japanilaisten lukumerkkien takia siis. Jos niitä ei opiskele, niin jatkossakin on vaikea pärjätä koulussa. Sitä paitsi japanilainen koulusysteemi pidemmän päälle ei ole järkevä ja hyvä vaihtoehto länsimaalaiselle lapselle, jos lapsi haluaa joskus elää ja opiskella muussakin maassa kuin Japanissa. Japanilaisesta lukiota kun ei hyväksilueta Suomessa. Kobessa sijaitseva kansainvälinen Canadian Academy taas on tasokas koulu ja sen lukion loppututkinto hyväksytään Suomessa niin, että sillä voi pyrkiä mihin tahansa Suomen korkeakouluihin yms.

Palatakseni Simeoniin, teimme hänen kanssaan hyvän sopimuksen, että aina kun opiskelemme onnistuneesti suomen lukemista, niin palkinnoksi luen hänelle joka kerta yhden suomalaisen tai japanilaisen kirjan. En kuitenkaan pakota häntä tuossa lukemiseenoppimisessa. Jos luvuista ei tule mitään, niin sitten se jätetään. Onneksi lukemiseenopimisessa näyttää olevan jonkinlainen herkkyysvaihe, sillä Simeon ei muuta teekään kuin kirjoittaa paperille kirjaimia ja keksii omia päättömiä sanojaan. :)

Tällaista täällä. Huomenna Anssi pitää vapaapäivän. Jes! :) Terveiset!

7 kommenttia .

Vieraita ja seurakuntavierailu

Maanantai 22.9.2014 klo 12:49 - Kaarina

Johan nyt jotakin, kun ei ole ollut mahdollisuutta päästä tietokoneelle kirjoittamaan blogia. Viime viikko oli varsin tiivis, mutta samalla hyvin antoisa.

Maanantaista perjantaihin asti saimme pitää vierainamme kahta japanilaista ystäväämme. He majoittuivat lähellä Ryttylän lähetyskeskuksessa, sillä meidän pieni mökkimme ei vedä kovin hyvin yövieraita. Matka oli japanilaisille ilmeisesti hyvin miellyttävä, sillä juuri sain toiselta heistä viestin, jossa hän kertoi Suomen matkansa olleen "paras kesäloma ikinä". Saimme viikon aikana huomattavaa apua Valkaman Pirkolta ja Sakarilta sekä Hukarin Mirjalta ja Artolta, jotka kuljettivat muutamina päivinä vieraitamme erillaisiin kohteisiin. Ilman heidän apuaan japanilaisten matkasta olisi tullut huomattavasti tylsempi. Neljän lapsen kanssa kun ei voi matkustaa samalla tavalla kuin ilman lapsia. Joka tapauksessa vieraamme saivat nauttia monenlaisista Suomen ihanuuksista aina soutuveneilystä, takkatulen valmistuksesta moniin museoihin asti; unohtamatta muikkuja, ruisleipää ja muita Suomen herkkuja. Salmiakkiakin pakkomaistatin heillä. Jos kerran Suomeen asti tulee, niin pitähän nyt salmiakkia/lakritsia tohtia edes maistaa. Irvistelyähän tuo salmiakki tuottaa ulkomaalaisen suussa, vaikka japanilaiset ovatkin hyvin hienotunteisia ilmaistessaan negatiivisia tuntemuksia. Oli miten oli, perjantaina minä ja Natanael näytimme vieraille vielä Helsinkiä Suomenlinnoineen ja Tuomiokirkkoineen ja sitten saatoin heidät illalla hotellille. Viikonloppuna he itsenäisesti kiersivät Helsinkiä ja lensivät sunnuntaina takaisin Japaniin.

Jotta meidän viikko ei olisi ollut vielä siinä, matkustimme lauantaina Keski-Suomeen Anssin vanhempien kesämökille. Siellä yövyttyämme pääsimme ensimmäiselle seurakuntavierailulle Jyväskylän Palokan kirkkoon. Mikä etuoikeus onkaan päästä kertomaan lähetyksestä Suomen kirkkoihin. Anssi saarnasi jumalanpalveluksessa. Kirkkokahvien ja uutispuuron jälkeen saimme pitää lähetystilaisuuden kuvineen, pianomusiikkineen, lauluineen ja kesäkimonoineen. Oli ihana kertoa työstä kirkon ihmisille, jotka meitä tukevat ja rukoilevat meidän puolesta. Seurakunnan ihmiset, Päivi Itkonen(Palokan kirkon diakoni ja samalla meidän rakas lähettisihteerimme), Elina Romar(diakoni) ja monet, monet vastuunkantajien olivat järjestäneet mahtavat arpajaiset, lähetysmyyjäiset ja vaikka mitä! Simeon oli ihan pistoksissa, kun hän oli saanut ostaa arvan itselleen ja odotti koko ajan, milloin arvonta suoritetaan. Yritin etukäteen puhua hänelle, että kaikki arvat eivät läheskään voita, mutta ei hän mitään kuunnellut, kunhan odotti hartaasti. Onneksi arpavoittoja oli PALJON ja Jumala kuuli Simeonin lapsenrukouksen, joten myös hänen arpansa voitti palkinnon. Hän sai valita ison suklaalevyn, karkkipussin ja tossut! Huikeaa, vai mitä! Tilaisuuden loputtua saimme vielä paljon myymättä jääneeita myyjäisherkkuja, leipää, kakkua, piirakkaa ja pikkuleipiä mukaamme. Nyt pakkasemme on pullollaan hyviä herkkuja! Ihanaa!

Lähetystilaisuutemme oli siis ensimmäinen Suomen jaksollamme. Näin jälkikäteen puituna, meidän täytyy saada vähän parempi ote vielä tuohon valokuvaesitykseemme. Siitä tuli nimittäin vähän liian pitkä ja minusta sen rakenne oli vähän sekava. Mutta Anssi kyllä osaa puhua hyvin. Ja minun pianoesitykseni oli varmaan ihan kiva. Isabella ja minä olimme pukeutuneet yukatoihin, eli puuvillaisiin kesäkimonoihin(helppo pukea) ja pojilla oli japanilaiset kesäpaidat päällä. Onneksi näitä lähetystilaisuuksia on syksyn mittaan useita, joten esityksemme ehkä hioutuu vähän paremmaksi ajan kanssa. :) Kaiken kaikkiaan oli kyllä mukava vierailla Palokan kirkossa ja tavata paljon lähetysihmisiä! Toivottavasti tapaamme teitä lähettäjiämme vielä muissa lähetystilaisuuksissamme. Anssi kiertelee viikoillakin eri seurakuntien lapsi-,nuoriso- yms tilaisuuksissa, joten tervetuloa! Huomenna Anssi lähtee siis takaisin Jyväskylään yhdeksi yöksi pitämään parina päivänä tilaisuuksia.

Yksi kommellus meille satui eilen, sunnuntaina, kun olimme matkaamassa mokiltä Palokan kirkolle aamulla. Anssi pysäytti auton huoltoasemalle ja lähti kiireesti ostamaan yhtä unohtamaansa asiaa. Hän parkkeerasi auton huolimattomasti ja unohti laittaa käsijarrun päälle. Me muut odotimme häntä autossa. Yhtäkkiä tunsin, että auto valui itsekseen eteen päin ja salamana tajusin, että muutamien sekuntien kuluttua törmäisimme edessä olevaan autoon. Pomppasin supernopeasti autosta ulos ja pysäytin auton omalla voimallani. Samassa rytäkässä kaaduin ja satutin polveni. Onneksi automme pysähtyi, eikä ehtinyt törmätä toiseen autoon. Huh! Lähetystilaisuudessa minulla oli reikä sukkahousuissa ja polvi veressä, mutta parempi se kuin lasku kolaroidusta autosta. :) Kieltämättä hieman hermostuin Anssille tapahtuneesta. Muutenkin kiistelyn aiheenamme oli se, kumpi on helpompaa: ottaa yhden yön varusteet(lakanat, makuupussit mukaan lukien), mennä sähköttömään mökkiin nukkumaan yhdeksi yöksi ja vielä ostaa ruuatkin mukaan kuin se, että lähtisimme superaikaisin sunnuntaiaamuna ajamaan Ryttylästä ja tekisimme yhden päivän mittaisen reissun Jyväskylään ja takaisin. Itse olin tuon yhden päivän reissun kannalta, joka olisi ollut tietenkin samalle päivälle rankka rutistus, mutta jolloin matkatavarat olisivat olleet kymmenesosa yöreissun tavaramäärästä, eikä olisi tarvinnut yöpyä missään. Anssi tietenkin oli mökkiyöpymisen kannalla ja poikia ajatellen se oli ihana juttu, sillä he rakastavat mökkeilyä, sienestämistä ja luontoa niin paljon. Edelleenkin mielipiteemme eroavat toisistaan, mutta ei se mitään, sillä voimme kokeilla molempia tyylejä tulevina lähikuukausina. Muutaman kuukauden kuluttua olemme viisaampia tietämään, kumpi tapa on perhettä ja kokonaisuutta ajatellen parempi. :D Heh!

Tänään Isabella täyttää 3-vuotta. Päivän kunniaksi Isabela pukeutui ensimmäistä kertaa elämässään ulkoiluhaalariin. Kerhossa kun oli mukava ulkoilupäivä. Minulta Isabella sai muutaman mekon lahjaksi. Me molemmat rakastamme mekkoja ja niitä ei voi koskaan olla liikaa!!! <3 Iltapäivällä juhlimme sankaria perheenjäsenten voimin ja myöhemmin pidämme kahdet pienet pirskeet sukulaisille. Ajattelin tehdä synttäreistä mahdollisimman vaaleanpunaiset. :D Tosin Isabelan mekko on viininpunainen, mutta koristeet ja syömiset yritän saada pinkiksi. Jee! Kiitos Isabellan muistamisista kaikille!

Heippa!

7 kommenttia .

Elonkorjuukiireitä

Maanantai 15.9.2014 klo 21:31 - Anssi

Japanissa asuimme miljoonakaupungissa pihattomassa talossa, jossa kodin askareet olivat tiskiä, pyykinpesua siivousta ja ruoanlaittoa. Nyt asuessamme Suomessa omakotitalossa, huomaan että näiden edellä mainittujen lisäksi on monenlaista muuta puuhastelua. Vaikka tämä on vanha talo, kunnostustöitä ei ole meille käytännössä jäänyt sillä sukulaiset ja ystävät ovat laittaneet tapettia, muovimattoa jne. Ikkunoitakin on tiivistetty. Meidän haasteemme ovat lähinnä ylläpidollisia. Takkaa varten olen säilönyt polttopuita. Tilasin ja asensin myös savupiipun hatun, jotta lumi ei mene hormin sisään. Savupiipun hattu ei estä naakkaa munimasta hormiin, mutta sitä varten piipun suulla on ritilät.

Asumiseen liittyvien puuhien lisäksi on viime aikoina eletty sadonkorjuuaikaa. Meillä on kaksi omenapuuta, jotka ovat tuottaneet ihan mahdottomasti valkeakuulaita. Tuntuu kurjalta, kun kaikkea ei ehdi saada talteen. Täällä maaseudulla kaikilla asukkailla tuntuu olevan sama ongelma. Naapuri kuskasi punaisia omenoita peräkärrykaupalla peuranruokintapaikalle.

Omenoiden lisäksi säilöttävänä on ollut marjoja, sieniä ja kalaa. Olenpa kuivannut ruohosipuliakin. Ihmettelen miten  selviävät ne ihmiset, joilla on kasvimaan tuotteita. Ajattelen, että ehkä sadonkorjuuaika yllätti meidät kuin varkain, koska vastahan olemme eläneet Suomeen paluuseen liittyviä kiireitä.

Ensi sunnuntaina alkaa kunnolla meidän vierailumme seurakunnissa. Menemme Jyväskylän Palokan kirkkoon. Saarnaan jumalanpalveluksessa ja sitten vietetään lähetystilaisuutta. Tervetuloa kaikki ystävät Keski-Suomessa!

Kävin tässä jokin aika sitten esittelemässä HAT-Koben työtä Kansanlähetyksen liittokokousväelle. Osallistuin myös Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirihallituksen kokoukseen Lahdessa. Tuntuu hyvältä jakaa Japanin kokemuksia kaikkien yhteistyötahojen kanssa. Vierailujen kautta ymmärtää taas paremmin, miten monet ovat mukana tällä lähetysasialla. Tukijoukkojen laajuus ja sitoutuneisuus rohkaisee.

Saimme taas tänään japanilaisia vieraita. Olin Maunon ja Simeonin kanssa lentoasemalla vastassa japanilaisen pastorin vaimoa ja kaksikymppistä tytärtä. He tulivat Suomeen tällä kertaa lomailemaan, vaikka joku seurakuntatilaisuuskin heille osuu. Heidän matkansa on vain vajaan viikon mittainen, kuten japanilaisilla yleensäkin. Ainakin ensimmäisen päivän sää suosi heitä, suomen syksy näyttää parhaita kasvojaan. On aurinkoista ja lämmintä. Kaarina kävi näiden ystävien kanssa Puujoella soutelemassa. Huomenna he suuntaavat Tampereelle.

Mukavia asioita ja tekemistä elämään mahtuisi paljon enemmän kuin pystyy arkisten vastuiden ohessa toteuttamaan. Jalkapalloakin olen täällä Ryttylässä päässyt pelaamaan, mistä olen iloinnut. Kaarina yllätti minut tänään iloisesti ostamalla Prismasta kilon pulskia särkiä. Kilohinta oli vain kaksi euroa! Särki ei ole luonto-oppaitten mukaan ollenkaan niin huono kala kuin yleisesti luullaan. Aion halstrata ne takassa. Mutta ensin on edessä perkuuhommat. Särkien lisäksi työn alla on kilo muikkua.

Haluan vielä jakaa sen, että japanilaiset ystävämme ylistivät päivällispöydässä kanttarellikastiketta. Muistetaan mekin nauttia täysin siemauksin suomalaisen luonnon monista antimista!

7 kommenttia .

Harrastuksia

Tiistai 9.9.2014 klo 23:06 - Kaarina

Tänään kävelylenkillä, Ryttylän peltomaisemia katsellessani, tunsin itseni onnelliseksi! On tämä Suomessa asuminenkin aika ihanaa! Jotenkin kiva löytää omasta itsestä suomalaisuutta, kaiken tämän japanilaisuuden vastapainoksi. Tajusin taas sen, että lapsuudessa lähettilapsena kokemani asiat eivät ole olleet minua rikkovia vaan rikastuttavia kokemuksia. Tänä päivänä minulle molemmat maat, Japani ja Suomi, ovat yhtä rakkaita kotimaita.

No joo. Palataan arkisempiin aiheisiin. En ole muistanut täällä vielä kommentoida Suomen hintoja, joten teen sen nyt. :) Mielipiteitähän esimerkiksi ruuan hintatasosta on varmasti monenlaisia, mutta minun mielestäni ruoka täällä kaupoissa maksaa vähemmän kuin Japanissa. Toki Suomestakin voi ostaa ruokaa todella kalliilla, jos haluaa, mutta ihan perusruoka Prismasta tai Cittarista ostettuna tuntuu suhteellisen inhimilliseltä Japanin jälkeen. Kausivihannekset ja -hedelmät, lihat, maidot, leivät ext ovat järkevissä hinnoissa. Varsinkin jos vähän vertailee hintoja. Suomessa valikoima yhden kaupan sisälläkin on todella laaja. Jauhelihaakin on Prismassa ainakin kymmentä eri lajiketta ja tuottajaa. Suomen leipäosasto on puolestaan niin monipuolinen, että sitä ei voi verratakaan Japanin "kahden sortin" vehnäleipiin. Karkki-suklaahyllystä puhumattakaan. Karkit ja muut herkut ovat kyllä kalliita niin Suomessa kuin Japanissakin. Toki valikoima on Japanissa ja Suomessa niin erillainen, että kaikkea ei voi verrata hinnoissa. Mutta hyvää perusruokaa Suomesta saa kohtuuhinnoin. 

Se mitä emme voi Suomessa juuri harrastaa, on ravintolat. Vaikka Japanissa marketista ostettu ruoka maksaakin varsin paljon, niin ravintolassa syöminen on suhteellisen edullista. Huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Jo lähetin työajoista johtuen söimme Japanissa ulkona noin kerran viikossa. Maukasta, terveellistä ja hyvää ravintolan ruokaa. Se helpotti kummasti elämää, kun esimerkiksi jumalanpalvelusten jälkeen kellon ollessa lähempänä iltapäivä kahta ja lasten kiukutessa vatsat kurnien, pystyimme piipahtamaan läheisessä ravintolassa tankkaamassa. Siitä oli huomattavasti helpompaa mennä kotiin päiväunille vatsat täysinä. :) Varmasti Japanin ravintolahintoihin vaikuttaa se, että ravintoloita on hyvin paljon ja ihmisiä myös. Tokikaan Japanin hampurilaisketjuista mikään ei voittanut Suomen Hesburgeria. Tänä kesänä olemmekin syöneet hävyttömän monta Hesburgerin kerroshampurilaista, jossa on sisällä ihanaa kurkkumajoneesia. :D Toki Japanissa on omat edulliset kauppansa, joita täällä Suomessa kaipaa kuten 100 jenin kauppa jne, mutta ei siitä sen enempää. :)

Meidän Mauno on aloittanut ensimmäisen harrastuksensa(vanhempien pakottamana). Riihimäellä oli mahdollisuus osallistua uimakouluun, joka on tarkoitettu erityisesti 1.-3.-luokalaisille uimataidottomille tai heikosti uiville lapsille. Tämä tuntui juuri passelilta Maunolle, joka on aina ollut hyvin arka vedessä, eikä nyt 9-vuotiaanakaan osaa uida, sukeltamisesta puhumattakaan. Koemme, että uimataito, edes auttava sellainen, olisi tärkeä taito tulevaisuuttakin ajatellen. Siksi veimme Maunon puoliväkisin uimakouluun. Ihmeen hyvin Maunolla on siellä ilmeisesti mennyt. Harras rukouksemme on, että hän oppisi vuoden aikana uimaan edes jotenkin. Samaan aikaan kun Mauno pulikoi omassa altaassaan ryhmänsä kanssa, niin Anssi ui Simeonin kanssa tavallisessa lastenaltaassa. Reiluuden nimissä, sillä Simeonkin olisi halunnut uimakouluun, mutta ei nyt päässyt. Muitakin harrastuksia mietimme lapsille, mutta jotenkin emme ole osanneet tarttua mihinkään. Isabellan olisin halunut johonkin tanssiryhmään, mutta en löytänyt sellaista mistään. Partiota ajattelin pojille, mutta jotenkin se on minulle niin tuiki tuntematon juttu, että en osannut pistää poikia siihenkään... Simeonille haluaisin opettaa pianonsoiton alkeita, mutta meillä ei ole pianoa... Joten häpeäkseni tunnustan, että Isabella ja Simeon eivät harasta mitään ja Maunokin vain uimakoulua. Tuntuu, että nykypäivänä pitäisi jokaisella lapsella olla vähintään yksi harrastus ja siksi tunnen siitä vähän syyllisyyttä. Että saavatko nuo meidän lapset nyt tarpeeksi ohjattua toimintaa. Kyllähän nuo lapset Anssin kanssa haravoivat metsää sienikoreineen ja onkimatoineen harva se päivä, mutta riittääkö se? Olisiko teillä jotain ajatuksia tähän liittyen? Tai vinkkejä jostain hyödyllisistä harrastuksista, joihin voi vielä osallistua.

No harrastus tai, ei, niin Isabella pääsi puheterapiaan. Ensimmäisellä kerralla puheterapeutti kartoitti Isabellan puhetta, vuorovaikutustaitoja, ymmärtämistä jne. Terapeutin mukaan tyttö osaa leikkiä mainiosti, huomioida toista henkilöä leikissä(kuten osaa odottaa vuoroa pelissä jne.) ja ymmärtää puhetta hienosti. Ongelmia on ainoastaan puheen tuotossa. Ja siinä, että puhe on hyvin epäselvää. Puheesta puuttuvat useimmat konsonantit. Lokakuusta alkaen Isabella pääsee ryhmään jossa opetellaan vanhemman kanssa tukiviittomia. Tukiviittomat tukevat puheenkehitystä. Lapsi ei pelkästään kuule sanaa, vaan myös näkee sen, jolloin lapsella on kaksi aistia käytössä, kuulo ja näkö. Kun lapsi itsekin oppii tukiviittomia, hän pystyy ilmaisemaan itseään paremmin, eikä turhautumista ehkä tule niin paljon(toivottavasti). Sillä kyllähän nyt melkein 3-vuotiaalla olisi paljon enemmän sanottavaa ja kerrottavaa kuin ne 30 erillistä sanaa, jotka hän osaa tällä hetkellä sanoa. Kun lapsi sitten oppii puhumaan paremmin ja sujuvammin, tukiviittomat jäävät luonnollisesti pois puheesta. Näin siis teoriassa. Katsotaan sitten mitä vaikutusta tällä on Isabellaan. Ainakin hän innoissaan vieläkin muistaa ne muutamat tukiviittomat, jotka hän oppi ensimmäisellä kartoituskerralla. Tukiviittomaryhmä loppuu marraskuussa ja sitten katsotaan Isabellan tilannetta uudelleen. Terapeutti oli valmis työskentelemään kanssamme koko tämän Suomessa olo aikamme. Hienoa toimintaa täällä Suomessa!

Tällaista tällä kertaa! Kuulemiin ensi kertaan. Blogeja voi aina kommentoida, jos haluaa. Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin. :)

7 kommenttia .

Taivashetkiä tattimetsässä ja konsertissa

Perjantai 5.9.2014 klo 11:03 - Kaarina

Aurinko paistaa ja on kaunis syksyinen aamupäivä. Tykkään Suomen syksystä, myös niistä sateisemmistakin päivistä. :)

Meillä kotona haisee pahalta, kun kuivurissa on kuivumassa sienet! Tähän mennessä laitteeseen on tungettu pelkkää omenaa, mutta nyt sieniäkin. Hermostuin tuohon hajuun ja ainaiseen melusaasteeseen(kuivuri pitää kovaa ääntä) ja laitatin kuivurin ulkovarastoon hurisemaan(toivottavasti hiiret eivät syö niitä sieniä siellä). :D Mutta joo, nyt on sieniä!!! Täällä sitä asiaa juhlistavat Anssi ja isot pojat! Anssi pelkäsi hurjasti heinäkuussa, että sieniä ei tulisi, kun silloin ei satanut moneen viikkoon. Pelko osoittautui turhaksi, sillä nyt sieniä näyttää olevan runsaasti melkein missä vain. Jopa meidän omasta pihasta löytyi useampi punikkitatti. Pojat innoissaan keräilivät niitä. Ja joka päivä he valmiita menemään sienimetsälle. Tähän mennessä he ovat löytäneet muun muassa kanttarelleja ja tatteja. Tateista erityisesti herkkutatti on meidän mieleemme. :) Poikien sienituntemus on varsin hyvää ja he kyllä osaavat varoa myrkkysieniä. Pian alkaa myös suppilovahvero aika. Kaverini poika oli tehnyt jo ensimmäisiä havaintoja niistä. Suppilovahvero on ehdottomasti minun lempisieneni.Sienestys on ollut yksi asia, josta Anssi on haaveillut koko alkaneen vuoden. Japanissa kun sitä ei ole voinut harrastaa. Olisikin ollut suuri pettymys, jos tänä vuonna ei olisi noussut yhtään sientä Anssin iloksi.

Lokakuussa meille tulevat japanilaiset vieraat odottavat kuulemma jo innolla sieniretkelle pääsyä. Sienestäminen niin kuin marjastaminenkin on japanilaisille varsin eksoottinen elämys. Vaan mitä he mahtavat tuumia sitten, kun metsastä saa itselleen muutakin kuin sieniä, nimittäin hirvikärpäsiä! :) Noita pikku kiusanhenkiä lasten päät olivat täynnä viime reissun jälkeen. Tästä lähtien aion suojata päät paremmin ötököitä vastaan. Suihkutuksen, shampoopesun, tiheän kamman ja vaatteiden tarkastuksen jälkeenkin Maunon päästä löytyi yksi verenimijä. Onneksi nuo ovat kuitenkin varsin harmittomia(ainakin tällä hetkellä), verrattuna esimerkiksi punkkeihin tai Japanin ällöttäviin otuksiin. Ja sienet ovat niin suuri etu meille, että sen eteen voimme hiukan kärsiäkin.

Eilen pääsin illalla, ilman vauvaa, konserttiin Riihimäelle. Lukio- ja opiskeluaikainen paras ystäväni, hän on edelleenkin yksi parhaista ystävistäni, Maria Männikkö piti klassisen pianomusiikin konsertin Riihimäen musiikkiopistolla. Maria valmistelee Sibelius-Akatemiassa taiteellista tohtorintutkintoa aiheenaan espanjalainen pianomusiikki. Tohtorintutkintoon liittyen hän on pitänyt useita konsertteja ja yksi niistä oli nyt Riihimäellä. Ah, sitä musiikkia! Sanat eivät riitä kuvailemaan kuinka ihanaa tuo musiikki oli! Jotain aivan käsittämättömän ihanaa. Kyyneleet vaan valuivat kun kuuntelin tuota mestarisoittoa. Tuntui, että mieli pakahtuu onnesta, ilosta ja kaikista mahdollisista tunteista. Sielu sai ravintoa. Ihan kuin olisin saanut maistaa pienen hetken todellista taivasta. Olen niin ylpeä taitavasta Mariasta! Olen aina tykännyt kuunella hänen soittoaan. Hänessä on niin paljon sisäistä voimaa ja samalla herkkyyttä sekä aistillisuutta, joka ilmenee hänen soittamassaan musiikissa. Kiitos Maria!

Konsertti oli erityisen hienon hetki myös siksi, että olin ilman Natanaelia siellä. Ensimmäinen kerta iltariennossa ilman Natanaelia. Anssi reppana joutui hoitamaan vauvaa, joka on etenkin iltaisin minussa kovin kiinni. Ihmeen hienosti Anssilla sujui ja Natanel oli jopa syönyt puuroa iltapalaksi. Palattuani sain nukuttaa vielä hereillä olevan rauhallisen vauvan sänkyynsä.

Huomenna menemme Helsinkiin ristiäisiin. Siellä erään toisen pianistiystäväni lapsi kastetaan. Olemme Anssin kanssa saaneet ison kunnian olla Roosa Marian kummeja hänen elämänpolullaan. Taivaan Isä siunatkoon tuota pienokaista!

Tänään loppui Anssin vuosiloma. Pitkään hän on saanut olla kanssamme kotona ja olemme iloinneet siitä ajasta kovasti. Minulla on ollut helppoa, kun olen voinut esimerkiksi viedä Simeonin ihan kahdestaan esikouluun ja jättää siksi aikaa Isabellan ja Natanaelin Anssin hoiviin. Anssi on myös hienosti tehnyt lomallaan kotitöitä! Minun täytyy nyt ryhdistäytyä kotitöissä, kun Anssi on oikeissa töissä. :) Vuosioma jatkui siksi näin pitkälle, sillä ensimmäinen Suomeen paluukuukausi oli tulojaksoa ja vasta sitten alkoi vuosiloma. Hyvä näin ja Anssikin on saanut ladattua akkuja kunnolla. Nyt hän jaksaa taas kierrellä eri seurakunnissa, kouluissa ja tilaisuuksissa kertomassa lähetystyöstä.

Mukavaa päivää sinne!

2 kommenttia .

Syksyn alku

Maanantai 1.9.2014 klo 12:27 - Karina

Heipä hei!


Kylläpä me olemmekin olleet hiljaa blogissa! Elävässä elämässä sitäkin puheliaampia, kun olemme saanet nähdä monia teistä. :) On kuitenkin korkea aika alkaa kirjoittamaan blogia säännöllisesti. Elämämme ei kyllä ole niin mielenkiintoista kuin Japanissa, mutta ehkäpä jotain kirjoitettavaa löytyy.

Elämä on ollut näiden kahden Suomessa vietetyn kuukaudenkin aikana varsin tiivistä. Yhdellä kädellä voin laskea ne päivät kun emme ole käyneet vierasilla tai että meillä ei olisi ollut vieraita. Toisaalta on ollut ihanaa tavata rakkaita ihmisiä niin monen vuoden tauon jälkeen. Aikuiset ovat pysyneet aina ihan saman näköisinä, mutta lapset ovat kasvaneet hurjasti kaikissa perheissä.  Ihan aiheen sivusta, mutta päällisin puolin suomalaislapset ovat todella hyvin käyttäytyviä, kohteliaita ja reipaita lapsia! Heitä on ilo katsella! Meidän lapset tuntuu hiukan levottomilta muihin suomalaislapsiin verrattuna, mutta ehkä me saamme vielä "koulutettua" heitä paremmin käyttäytyviksi. :) Kaikissa kyläpaikoissa meitä on kohdeltu kuin kuninkaallisia! Ruuat ovat olleet aivan loistavia! Lapset ovat olleet innissaan saadessaan karjalanpaistia, karjalanpiirakkaa, marjoja monessa muodossa, piimää ja niin edelleen. Silakkapihvit on vielä kokematta. Täytyykin seuraavalla kauppareissulla ostaa niitä, mikäli niitä myydään.

Kesälomamme on ollut tänä vuonna siis hieman erillainen kuin Japanissa viettämämme  viiden viikon mökkilomamme, muutaman lähettiperheen ja uimarannan toimiessa sosiaalisena elämänä. Toisaalta tuota Japanin Nojiri-mökkiä on kaivannut kauheasti. Ja toisaalta on ollut ihan ainutlaatuista viettää näin aktiivinen ja riemastuttava loma Suomessa ja sukulaisten ympäröimänä. Suomen kesä on näyttänyt meille parhaan puolensa lämpimine ilmoineen ja luonnonantimineen! Luonnonantimista nautimme edelleen, kun kaksi omenapuuta tuottavat niin paljon omenoita, että olen hieman jo pulassa. Anssi kuivattaa kuivurillaan omenoita minkä ehtii ja minä teen varmasti jo kymmenettä kertaa omenahyvettä. :) Hilloja ja soseita emme osaa syödä niin paljon, että omenoita kannattaisi alkaa keittämään. Luojan ihmeitähän nuo omenat ja marjat on! Japanlaiset kyläillessään, ihmettelevät ja hyvällä tavalla kadehtivatkin noita marjapuskia ja muita herkkuja. Kierrätämme vieraat aina pihamme läpi ja maistatamme jokaista marjaa. Karviainen on ollut monelle vieraalle täysin uusi maku. Punaherukka aiheuttaa kirpeitä huudahduksia ja mustaviinimarja on jakanut mielipiteet kahtia. Meillä on ollut siis japanilaisia vieraita. Ei kovin monta, mutta tarpeeksi monta kuitenkin.

Näin syksyn tullessa uskon, että elämäkin tästä rauhoittuu. Ja tasainen arkikin sieltä paljastuu. Lähes kaikki ihmiset ovat kyselleet, miten olemme sopeutuneet Suomeen, miltä tuntuu olla Suomessa, onko "kulttuurisokkia" ja niin edelleen. Hirveän vaikeita kysymyksiä. Ja silti hyvin tärkeitä kysymyksiä, joita olisi hyvä pohtia. Jotenkin vaikeaa tutkia omaa sopeutumisasteikkoaan. Itse olen tullut sillä periaatteella Suomeen, että "nautitaan kaikesta mistä voi ja jätetään toisarvoiseksi ikävät asiat". On kuitenkin kyse vain vuodesta joka hurahtaa aivan liian pian, joten olisi energian tuhlausta märehtiä Suomen "kurjuutta".  Kerrankin olemme Suomessa, niin siitä myös nautimme! Ja tähän ajatusmaailmana peilatessa, elämä on Suomessa ollut ihanaa! Jos jotain negatiivista pitäisi sanoa, niin väsymys on ollut tuttu vieras kodissamme. Niin minulla kuin Anssillakin. Tosin Anssi taitaa päässeen suurimmasta väsymyksestä jo ohi. Väsymys lienee varsin normaalia tiukan 4,5 vuoden jälkeen ja kaiken uuden edessä. Onneksi Suomen jaksomme on tarkoitettu myös lepoa varten. Siksi emme täällä ollessamme ota mitään huiman suuria työhaasteita vastaan. Vaikka mielellämme kyllä kerromme seurakuntavierailuillamme elämästämme ja lähetystyöstä teille kaikille.

Lasten koulut ovat alkaneet moitteetta. Siitä on kiitollinen mieli! Simeonin eskariopettaja on juuri sellainen kuin eskariopettajan kuuluukin olla. Helpostilähestyttävä, reipas ja napaka. Simeon lähtee joka aamu ilolla kanssani kouluunsa. Simeon on tullut myös isoksi pojaksi kun hampaassa on jo yksi kolo ja toinenkin hammas lähtee tämän päivän kuluessa. Eskarista on tullut myös läksyjä ja siitä Simeon on riemastunut. Lukemaanoppimisessa olisi nyt herkkyyskausi, ja aion opettaa hänet lukemaan tämän vuoden aikana. Japania varten. Selitän sitten myöhemmin syyn.

Mauno myös iloitsee koulustaan. Läksyjä näyttäisi olevan vähemmän kuin Japanin koulussa. Toisaalta Suomen koulun läksyt ovat näin nopeasti arvioituina monipuolisempia ja ajattelua kehittävämpiä. Suomessa ei keskitytä niin paljon saman toistoon. Toistamista tapahtuu täälläkin, mutta se on kätketty monipuolisiin tehtäviin. Eli kertotauluja ei tehdä vain kertotauluina vaan niitä toistetaan erillaisissa sovelluksissa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Japanissa Maunon läksynä oli koko vuoden esimerkiksi tehdä joka arkipäivä 81 kertolaskua ja kirjoittaa joka päivä päiväkirjaa. Tuo päiväkirjan kirjoitus oli kyllä erittäin kehittävää, mutta 81 kertolaskua joka päivä alkoi vähän jo puuduttaa. Se auttoi kyllä oppimaan kertolaskut ulkoa täydellisesti, mutta sen jälkeen siitä tuli vain nopeuskilpailu. Tosin vaikka japanilaisessa koulusysteemissä on omat puutteensa, pidin siitäkin oppimallista ja koulusta yleensä todella paljon. Kaikissa systeemeissä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Isabella tylleröinen aloitti seurakunnan päiväkerhon kaksi kertaa viikossa. Vielä kerhoon meneminen on aiheuttanut itkua, joka on kuulemma loppunut melkein heti minun poistuttua paikalta. Sen jälkee leikit ovat sujuneet iloisin mielin. Äiti kun kuuli, että Isabella jää itkien kerhoon, kysyi, että onko sitä tyttöä nyt ihan pakko viedä sinne. Minä heitin vitsillä, että, "no, jos sinä hoidat Isabellaa saman ajan kuin kerhossa niin voin lopettaa kyllä kerhon". No, eihän äidillä tietenkään ole yksinkertaisesti aikaa, resursseja ja voimia hoitaa Isabellaa, joten siihen se ajatus jäi ja Isabella jatkaa kerhoansa.

Natanael mussukka on täyttänyt puoli vuotta. Samaan aikaan kun Simeonin hampaat harvenevat, Natanaelilla ne lisääntyvät. Kaksi naskalihammasta tekevät välillä jo kipeää, jos hän intoutuu puremaan. Suomen yhtäkkiä alkanut syksy on yllättänyt meidät vatteiden suhteen. Olen uskollisesti pitänyt Natanaelilla paljaita varpaita, kunnes ulkopuolisetkin alkoivat huomauttelemaan niistä ulkona. Nyt yritän orientoitua sukkahousuihin. Itse aikoinani kauhistelin ääneen aina japanilaislasten paljaita varpaita. Vauvat kun ovat siellä paljain varpain aina talven keskelläkin. Nyt käyttäydyn ihan samalla tavalla kuin he. Minulla oli kyllä villasukat jos toisetkin päällä Japanin talvessa yötä päivää samaan aikaan kun vauva sai olla ilman... No,  maassa maan tavalla. Ei auta muu kuin kaivaa vauvan sukat komerosta. Myös kurahaalarit, muut haalarit ja vermeet aiheuttavat hieman päänsärkyä, mutta pian minä pääsen niiden saloihin. Kiitos ihanille sukulaisille ja ystäville, jotka ovat auttaneet meitä näissä vaatepulmissa!

Nyt täytyy lopettaa, jotta olisi sitten ensi kerrallakin kirjoitettavaa. Pyrimme kirjoittamaan blogia vähintään viikon välein. Kiitos ja kumarrus!

 

 

3 kommenttia .

Elämää kotimaassa

Maanantai 25.8.2014 klo 21:18 - Anssi

Kuten moni on varmasti huomannutkin, blogin kirjoittamisessamme on ollut luova tauko. Näiden kotisivujemme ensisijainen tarkoitus on palvella Japanissa tehtävää lähetystyötä ja siksi näin kotimaan jaksolla ollessamme Japaniin suoraan liittyvää kirjoitettavaa on vähemmän. Kesän viiletessä syksyksi aiomme kuitenkin taas aktivoitua ja päivittää säännöllisesti kuulumisiamme. Lähettiperheen silmin elämä Suomessakin on ihmeitä täynnä, niitä on mukava jakaa. Ja täällä ollessammekin olemme koko ajan tavallaan Japanin lähetyksen palveluksessa, katse ja ajatukset suunnattuina Japaniin paluuseen.

Olemme saaneet kokea ihanan kuuman kesän Suomessa. Uitu on Puujoessa, Kolmilammella, Ykslammella, Valkeajärven mökillä sekä monessa muussa paikassa. Ystäviä ja sukulaisia on tavattu mitä erilaisemmissa tilanteissa. Japanilaisia vieraitakin on kesäaikaan tuntunut riittävän. Kaikki sosiaaliset kontaktit ovat olleet  mukavia.

Iloksemme saimme koko perhe kutsun erään ystävän häihin, joita vietettiin viime lauantaina Hollolassa. Lapset eivät muistaneet, millaiset ovat suomalaiset häät. Päällimmäisenä mielissä on ollut japanilaiset häät, joissa Mauno sai toimia sormuspoikana. Syyskuussa saamme osallistua myös erään ystäväperheen kastejuhlaan. Saamme kunnian ottaa vastaan kummin tärkeän tehtävän.

Maunon koulun ja Simeonin esikoulun alkamisesta on kohta kulunut kolme viikkoa. Vaikka suomalainen koulujärjestelmä on lapsillemme vieras, kaikki on sujunut tähän mennessä hienosti. Koemme, että Ryttylän alakoulu on tosi hyvä paikka lapsille.

Koska elo Suomessa on lähettiperheelle harvinaista herkkua, pyrimme nauttimaan siitä täysin siemauksin. Metsässä retkeillään, vesille pyritään. Kanttarelleja on pakastettu, suppilovahveroita odotetaan. Puutarhaa kuokitaan, omenoita ja marjoja säilötään. Oman kodin takkatulen loimussa voi todeta, että kyllä täällä Suomessa on paljon ihania asioita. Yksi odotuksissa oleva asia on seurakuntavierailut. Vierailukierros alkaa Palokan kirkosta 21.9.2014. Nähdään!

Kommentoi kirjoitusta.

Toivon näköaloja

Torstai 24.7.2014 klo 22:25 - Anssi

Olemme saaneet nauttia ihanasta Suomen suvesta jo kolme viikkoa, saavuttuamme heinäkuun alussa kotimaan jaksolle. Kesäkuu oli kuulemma tympeän kylmä, mutta meidän tulon jälkeen ilmat muuttuivat heti kauniiksi. Iloisina ja kiitollisina uiskentelemme Puujoessa, syömme marjoja ja kuljemme paljain jaloin nurmella. Hienojen puitteiden ansiosta ei ole havaittavissa minkäänlaista paluuseen liittyvää kulttuurishokkia. Ehkä sen vuoro on syksymmällä.

Tänään saimme viisi japanilaista vierasta. Kaksi HAT-Koben seurakunnan englannin ryhmäläistä tulivat sukulaisineen ja ystävineen. Vein Jorma Pihkalan kanssa heitä katselemaan Hämeen nähtävyyksiä, Hämeen Linnaa, Iittalaa jne. Olimme juuri Visavuoressa, kun saimme kuulla suru-uutisen: "Kaksi lähetysjärjestömme työntekijää on surmattu Afganistanissa." Vietimme japanilaisten kanssa pienen rukoushetken Visavuoren kauniissa maisemissa. Viimeisenä Aulangolla piipahdettuamme ajoimme suunnitelman mukaisesti Ryttylään. Lähetyskeskuksessa oli odotetusti suruliputus. Meillä kotona Kaarina tarjosi vielä japanilaisille ystäville iltateet ja heitti heidät sitten Riihimäen asemalle. Uskon, että heillä oli tosi hyvä ja puhutteleva päivä. Tuntuu hyvältä jatkaa Japanin lähetystyötä täältä kotimaan jaksolta käsin.

HAT-Koben seurakunnasta kuulimme muutama päivä sitten upeita uutisia. Eräs musiikkileikkikoululaisen äiti on jatkanut jumalanpalveluksissa käymistä lähtöjuhlastamme alkaen. Kesäkuussa jumalanpalveluksissa käymisen aloittanut toinen etsijä on myös säännöllisesti jatkanut kirkossa käyntiä. Iloinen uutinen on myös se, että viime vuonna sairauden takia työnsä menettänyt seurakuntalainen on tervehtynyt ja saanut uuden työpaikan. Jumala on hyvä ja uskollinen!

Kommentoi kirjoitusta.

Niitä näitä silakan päitä

Perjantai 11.7.2014 klo 21:34 - Kaarina

Heippa!

Yli viikko on vierähtänyt siitä, kun saavuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olemme selvinneet jo aikaerosta ja nukumme öisin taas mallikkaasti aina aamu kuuteen, seitsemään asti. On tuo aikaeroväsymys silti niin ilkeän tuntuista, että en sitä mielelläni koe usein ellei ole pakko. Minä en siis ole mikään intohimoinen matkailija. Enkä pystyisi samaan kuin japanilaiset, jotka tekevät seitsemän päivän reissuja Eurooppaan. Kaksi päivää menee jo matkoihinkin. En edes kerran vuodessakaan tekisi tätä matkaa mielelläni. Mutta minä olenkin ollut aina huono nukkuja. Sille ei voi vaan mitään. :)

Sunnuntaina suuntasimme kohti Jyväskylää, Kansanlähetyspäiviä. Siellä meidät siunattiin uudellee matkaan Japaniin. :D Meidän oli tarkoitus mennä Kansanlähetyspäiville jo lauantaina, mutta tuon yöpymisen takia päätime matkata vasta sunnuntaina. Tuntui paljon helpommalta nukkua omassa kodissa ja ajella yhden päivän aikana edes takaisin päiville, kuin nukkua huonosti vieraassa paikassa olla entistä väsyneempi ja pakata vielä mukaan kaikkien lakanat ja tarvikkeet.  Oli hienoa tavata monia ihmisia päivillä. Suurinta osaa pystyimme vain kättelemään tai halaamaan. Jospa seuraavalla kerralla tavatessamme olisi enemmän aikaa juttelemiselle. Oli kuitenkin ihana tavata edes vilauksella kaikkia tuttuja ja tuntemattomiakin!!

Olemme ehtineet harrastaneet hieman turismiakin. Kävimme eilen junalla Helsingissä. Lapset olivat aivan innoissaan. Juoksentelimme Tuomiokirkon portailla. On muuten todella hieno, tuo kirkko! Nautimme Kauppatorilla muikkuja, vadelmia ja mustikoita. Sitten menimme laivan kyydillä Suomenlinnaan. Päivä oli ihana!

Nyt on nuohoojakin käynyt meillä ja poistanut naakanpesän savupiipustamme. Takka vetää hienosti ja tänäänkin paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. Tämä koti on ihana. Ja meidän 8-paikkainen autokin on todellinen siunaus meille. On niin kiitollinen olo kaikesta. Oleme saaneet valtavasti kaikkea hyvää. Jospa joskus osaisimme myös itse sitä jakaa eteen päin.

Suomen suvi on kaunis! Tuntuu ihmeelliseltä, että vielä kemmeneltä illallakin aurinko paistaa! Palmut saapuivat tänään turvallisesti Suomen kamaralle Japanista. Hekin asuvat Ryttylän kylällä.

Lievittääksemme Japanin koti-ikäväämme, saimme edullisesti Vantaalta 10 kiloa japanilaista riisiä! Jee! Heti kun saamme rahdin mukana riisinkeittimemme keitämme kunnon hyvää riisiä itsellemme. :)

Huomenna käymme veljen perheen luona Hyvinkäällä. Ajattelin viedä heille tuliaisiksi mansikka-mocheja. Siellä niistä pidetään. Toivotaan, että mochit onnistuvat hyvin. Muutenkin tulevat päivämme ovat täyttymässä mukavista tapaamisista. 

Ensi viikolla suuntaamme Anssin vanhempien mökille viikoksi. Apua, miten minä selviän ilman sähköä ja juoksevaa vettä viikon?!? :D No, onneksi Jyväskylä on lähellä, niin pääsen välillä lataamaan kännykän akkuja tuttavien luona. :)

Tällaisia pika kuulumisia täältä.

Heippa!

Kommentoi kirjoitusta.

Suomessa!

Lauantai 5.7.2014 klo 17:58 - Kaarina

Tervehdys!

Olemme saapuneet Suomeen pari päivää sitten. Lentomatka sujui kommelluksitta. Meitä oli vastassa minun vanhemmat ja Tapani Kaitainen. Asustelemme Ryttylässä pienessä omistamassamme omakotitalossa. Anssin ja minun sukulaiset sekä ystävämme olivat laittaneet kotimme todella kauniiksi. Seiniä oli maalattu, tapetoitu, huonekaluja laitettu valmiiksi ja jääkaapit ja komerot täytetty ruuilla. Suuret kiitokset!!! Oli ihana tulla valmiiseen ja viihtyisään kotiin!

Olemme vielä aika pöllähtäneitä aikaeron tähden. Ensimmäisenä yönä Mauno heräsi kahdelta aamuyöstä ja muut lapset neljältä. Toisena yönä lapset nukkuivat jo viiteen, mikä oli huomattavasti parempi. Jospa ensi yönä pääsisimme jo yli kuuden. :) Suomi on kaunis maa. Kaikkialla on kauniin vihreää ja ilma on puhdasta. Meidän pikku mökkimme tuntuu kesämökiltä. Siinä on iso piha ja isommat lapset voivat vapaasti leikkiä ulkona ja käydä puistossa. Onpa jo ensimmäiset kalatkin ongittu läheisestä joesta.(kiitos sille, joka lahjoitti Simeonille mato-ongen!) Nautimme olostamme kovasti!!! Ehdimme myös kokeilla asuntomme takkaa sillä seuraamuksella, että palohälyttimemme metelöivät ja talo täyttyi savulla. Useampi tunti meni, ennen kuin saatoimme mennä takaisin sisään. Tilaamme nuohoojan heti ensi tilassa. 

Eilen kävimme hoitamassa pakolliset käynnit vakuutuskonttorissa ja Kelassa. Hankimme myös puhelimet. Täytyy todeta, että Suomessa virallisetkin asiat hoituvat nopeasti ja helposti. Yhden tiskin luona pystyy hoitamaan monta asiaa. Palvelu on täälläkin ystävällistä ja tuttavallisempaa kuin Japanissa. Hyvällä tavalla tuttavallista siis.

Olemme edelleen kuitenkin turisteja. Ensimmäisellä kauppakäynnillä tuijotan suu auki leipä-, maito- ja karkkihyllyjä. Kumartelemme kiitokseksi palvelusta. Ihmettelen kun lähes kaikki autot on parkkeerattu nokka edellä. Kaupan tiskillä myyjä joutuu kädestä pitäen neuvomaan, mihin pankkikortti tungetaan. Meinaan leikata juomapullosta muovietiketit pois kierrätystä varten, kunnes tajuan, että pullostahan saa rahapantin, jolloin etikettiäkään ei saa poistaa. Ja niin edelleen. Käyttäydymme hieman erikoisesti, mutta heti kun toimintamallit muistuvat mieleen, niin pian solahdamme valtavirran mukaan.

Tuntuu ihanalta olla pitkästä aikaa Suomessa. Kaikki tuntuu tällä hetkellä positiiviselta ja ihanalta, paitsi aikaerosta johtuva väsymys. Elämme tietynlaista kuherruskuukautta. Kyllä se todellisuus iskee vielä päin kasvoja. Viimestään marraskuussa, kun on kylmää, märkää ja pimeää. Mutta siihen asti nautimme olostamme täysillä. Tapaamisiin!

1 kommentti .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »